Villi Vadelman tarina

Olen Hanna, Kauneuspuoti Villi Vadelman omistaja, ”hengetär”. Lähdin opiskelemaan ammatinvaihtajana kosmetologiksi vuonna 2012, aluksi lähinnä yleissivistävänä koulutuksena. Halusin palvella asiakkaita kasvotusten, tehdä työtä käsillä, sekä käyttää työssäni luonnonkosmetiikkaa, johon olin tutustunut jo ennen koulutukseen lähtemistäni. Kävin jalkahoidossa säännöllisesti ennen kosmetologin uraani ja silloin tällöin kasvohoidoissa. Seuratessani kosmetologin työtä sivusta, aloin itsekin kiinnostumaan alasta. Mistä kaikki […]

Kasvohoito; miksi käydä ja kuinka usein?

Kasvohoito ja sen päämäärä on aina henkilökohtainen ja hoidon tavoitteet määritellään ihotyyppisi mukaan. Kasvohoidoissa on tarkoituksena esimerkiksi puhdistaa ja pehmentää ihoa tai elvyttää ja tasapainottaa ihon toimintoja, kiinteyttää, heleyttää tai hoitaa ihomuutoksia. Kasvojen iho on koko ajan alttiina ulkoisille vaikutuksille kuten pakkasille, tuulelle ja kesällä uv-säteilylle. Ensimmäiset ikääntymisen merkit näkyvätkin juuri kasvojen iholla, silmien ympäryksillä […]